”Hei, äiti! Paljonko mummi maksaa?”

Ikäihmisiä ja toimintakyvyttömiä ollaan julkisessa keskustelussa ja poliittisessa päätöksenteossa kovaa vauhtia tuotteistamassa. Vallattomimmat ehdotukset ovat jo viemässä tuotetta nimeltä ”vanhus” Thaimaahan elämänkaarensa loppuvuosiksi, jos tilausta olisi kylliksi. Aurinkopaikoilla vanhustenhuolto tulee maksamaan kolmanneksen siitä, mitä Suomessa tai muissa EU maissa.

Filosofi Immanuel Kant on todennut viisaasti, että ihmistä ei tule kohdella välineenä vaan päämääränä. Ihminen ei ole tuote nimeltään ”Lapsi”, ”Nuori”, ”Työikäinen” tai ”Vanhus”. He kaikki ovat ihmisiä, joilla on tärkeä tehtävä ikänsä, toimintakykynsä ja kehityksensä mukaisesti ihmisyhteisössä. He ovat suhteessa toisiinsa vanhempia, lapsia, lapsenlapsia, lapsenlapsenlapsia, isoäitejä, isoisoäitejä, isoisiä, isoisoisiä, pappoja, mummeja, ukkeja, siskoja ja veljiä, serkkuja ja pikkuserkkuja, setiä, tätejä, enoja ja natoja. He elävät suhteessa toisiinsa ja siirtävät perinteitä, tietoja ja taitoja, vaikka suhteet eivät aina ruusuisia olisikaan. He rakentavat yhdessä elämällä historiaamme. He rakentavat samanaikaisesti menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Vanhukset ovat kaikessa tässä tärkeitä vielä kuolemansa jälkeen.

Moni omaishoitaja on uupunut. Siitä huolimatta moni omaishoitaja sanoo, että ei valitsisi toisin. Kaikesta huolimatta jokainen on halunnut hoitaa omaisensa, mutta samalla miettii monia rakentavia ratkaisuja kevyemmän omaishoitajan rooliksi. Tuotteistamisessa ajatellaan nyt liikaa yksilöitä, kun pitäisi ajatella sosiaalista verkostoa, jolle palvelut tuotetaan. Sosiaalialalla on käytössä hyvä työkalu, joka on verkostoanalyysi. Sen avulla voitaisiin pohtia vakavasti sitä, ketkä ihmiset kuuluvat vanhuksen verkostoon ja mitä verkosto tarvitsee siihen, että heidän omaisellaan on hyvä elämä läheistensä kanssa. Yhteisestä ja jaetusta kasvatusvastuusta puhutaan lasten ja nuorten perheen, koulun ja päivähoidon yhteistyössä. Samanlainen sosiaalinen ja jaettu hoitovastuu kuuluu myös ikäihmisille. Kotona ja julkisissa palvelulaitoksissa asumista pitäisi rakentaa ihmisen koko sosiaalisen verkoston ei vain suvun ja oman perheen jaksamisen näkökulmasta huomioon ottaen vanhuksen omat toiveet.

Jokainen ihminen on ihmisarvoinen. Ihmisarvo on itseisarvo, jota ei tarvitse ansaita. Sitä ei myös pidä anastaa toiselta elämänkaaren loppuvaiheessa. Usein kuuluu puhuttavan, että ihmiset eivät enää välitä toisistaan. Itse usein mietin, annetaanko siihen edes mahdollisuutta. Ihmisen välineellistäminen on vienyt aika paljon mahdollisuuksia toisesta välittämiseen.

Kommentti artikkeliin “”Hei, äiti! Paljonko mummi maksaa?””
  1. avatar Marianne Koivisto sanoo:

    Hyvin kirjoitettu. Tuli mieleeni laulun sanat, joiden merkitys tuntuu unohtunee.”Jokainen ihminen on laulun arvoinen, jokainen ihminen on tärkeä.” Tämä kun muistettaisi myös vanhusten kohdalla ottaisimme askeleen oikeaa suuntan. Ota yhteyttä kuulisin mielelläni enemmänkin ajatuksiasi.

Jätä kommentti

css.php